Search

Oivallukset syntyvät rauhan keskellä


Kuu siirtyi eilen aamulla 15.4.2020 Vesimieheen, toiseen Saturnuksen hallitsemaan merkkiin. Se vaihtoi Kauriin maaelementistä ilmaan, mikä saattaa aiheuttaa epävakaisuutta ja päämäärättömyyttä emotionaalisella tasolla. Yhtäkkiä moni asia tuntuu leijuvan ilmassa eikä omat tunteet tunnu kohtaavan minkään kanssa, saati että tälle sisäiselle epämukavuudelle osaisi antaa edes nimeä. Päätöksiä on vaikeaa tehdä, koska monet yksityiskohdat tuntuvat odottavan järjestymistään. Tämä yhtäkkinen pysähtyneisyyden tila estää kuitenkin tekemästä epäedullisia ratkaisuja, sillä jotain vieläkin parempaa on tulossa kuin mihin on osannut varautua. Maailmankaikkeus laittaa kapuloita rattaisiin ja hidastaa matkantekoa, sillä tässä vaiheessa olisi syytä keskittyä ihailemaan maisemia. Se haluaa opastaa sielun löytämään jonkin syvän salaisuuden omasta alitajunnastaan, joka auttaa sitä muuttamaan katsontakantaansa ja laajentamaan tietoisuuttaan tulevien ratkaisuehdotusten vuoksi. Vasta sen jälkeen jumalaiset vastaukset kiteytyvät sen tietoisuuteen, ja sielu on myös valmis hyväksymään niiden sisällön.


Tämä epävarmalta tuntuva ajankohta palvelee siis parhaiten sisäänpäin kääntymistä ja omaan keskiöönsä hiljentymistä. Se tarkoittaa tietoista läsnäoloa feminiinienergian passiivisuudessa, ja sen liikkumattomuuden ja hiljaisuuden kuuntelemista. Sielun feminiininen olemuspuoli valmistautuu synnyttämään uusia ideoita, joiden vastaanottamiseen se tarvitsee erityisen suojatun ja turvallisen sisäisen ympäristön. Jos maskuliininen olemuspuoli pyrkii hallitsemaan energiallaan ja etsimään vastauksia itsensä ulkopuolelta, ei feminiinienergia pääse rauhoittumaan ja tekemään eteenpäin vievää työtään. Maskuliinienergiankin on rauhoituttava suojelemaan sielun sisäisiä prosesseja. Kuun suodattama Vesimiehen ja Saturnuksen energia muistuttavat sielun uusiutumistarpeesta ja -kyvystä, ja että tätä tapahtumaa tulisi kunnioittaa käynnissä olevan uuden todellisuuden syntymisessä. Sielun feminiinisessä olemuspuolessa on kaikki tarvittava potentiaali ja voimat luoda itsensä uudelleen, ja kanavoida sen jälkeen tämä sisäinen uusiutumisen lopputulos myös ulkoisen maailman aiheiksi yhteistyössä maskuliinienergiansa ja Maailmankaikkeuden kanssa.


Juuri nyt ei ole paras mahdollinen materialisoinnin hetki, vaan pikemminkin uusien tuulien nuuhkimisen ja aistimisen aika - sisäisen manifestointityön kulta-aika. On aika odottaa ja katsoa mitä tuuli tuo tullessaan, ja avautua uusille mahdollisuuksille. Vesimiehen ilmaelementissä piilee monia salaisuuksia, joita voi aistia vain intuitiivisesti. Tuulen suunta saattaa muuttua, se voi yltyä myrskyksi tai tyyntyä kokonaan, ja näitä ilmavirtauksen muutoksia tulisi kuunnella seuraavan parin päivän ajan erityisen herkistyneesti feminiinisen olemuspuolen sekä emotionaalisen tason muutoksissa. Kaaoksen ja epävarmuuden keskellä ei synny mitään muuta kuin väliaikaisia ja hädässä luotuja ratkaisuja, jotka kaatuvat korttitalon lailla heti seuraavassa hetkessä - jos ne koskaan edes valmistuvat. Ja kaiken aikaa tämän energian olisi voinut käyttää viisaamminkin omaan sisäiseen voimaantumiseen ja feminiinisen olemuspuolen uusiutumisen prosesseihin, josta saatava hyöty tulevaisuudessa on mittaamattoman arvokas.


Elämän aikataulu ja sen synkronointi kaikkeen olevaiseen on henkistä, sisäsyntyistä, eikä mikään ulkoisessa todellisuudessa edisty ilman sielun sisäistä valmiutta. Jos ulkoinen maailma on kaaoksessa, ei sinne voi syntyä vielä mitään uutta. Ensin on odotettava myrskyn laantumista ja pölyn laskeutumista, jonka jälkeen syntyneitä mahdollisuuksia voi vasta tarkastella. Siksi Maailmankaikkeus ohjaa hiljentymään myrskyn ytimessä ja löytämään sisäisen rauhan, jonka keskiössä sielun on turvallista olla. Tämä on juuri se suoja, jonka muodostumista sielun feminiininen olemuspuoli nyt odottaa työhönsä syventymistä varten. Sitä ennen se kokee turvattomuutta ja epävarmuutta, koska se ei pääse rauhoittumaan oman sisäisen uudistumisensa ja synnytystyönsä äärelle. Odotetut oivalluksetkin pulpahtavat tietoisuuteen alitajunnasta vasta tässä passiivisessa luovuuden tilassa, jossa Maailmankaikkeus tavoittaa sielun parhaiten. Kun sielu on vahvassa yhteydessä feminiinienergiaansa, se on yhtä Alkulähteen ja Jumalan kanssa.


Namaste,

Anahata


Uuden Maan Kultaisen Aikakauden Runsaushoito on nyt pysyvä osa palveluvalikoimaamme - tutustu palveluun.


Päivitimme Alkemistin Täydenkuun Ylösnousemushoidon palvelukokonaisuuden, ja jatkossa se on saatavilla jatkuvana palveluna.


Löydä vastauksia elämäntilanteeseesi huhtikuun Enkeliprofetiasta, joka palvelee henkisen matkasi oppaana vielä pitkälle kevääseen ja kesään.

© 2019 modo et forma