Miten jatkuva omien voimavarojen ylitse eläminen vahingoittaa sinua - ja meitä kaikkia?



Antamisen autuus ja vastaanottamisen vaikeus ovat asioita, joihin varmasti moni voi samaistua. Mutta miksi huomion ja hyvän jakaminen on meille ihmisille usein niin paljon helpompaa, kuin niiden saaminen?


Kun kuitenkin jokainen haluaa tulla rakastetuksi, hoivatuksi ja huomioiduksi, vaikka tämän vahvan tarpeen saattaakin kietoa itseään vähätellen vaatimattomuuden viittaan. Suomalaisille tällainen käyttäytyminen on vähän liiankin tuttua.


Tietenkin feminiinienergian (jonka manifestoitumia olemme sekä sielullisesti että ruumiillisesti) luontaisiin tarpeisiin kuuluvat juuri anteliaisuus ja huolenpito. Mutta se ei tarkoita, että ihmisen tulisi pitää huolta vain kaikista muista ja asettaa itsensä jonon hännille, jakaessaan avokätisesti omaa rakkauttaan ja hoivaansa toisille.


Jokaisella on oikeus ravita ensin itseään, ja täyttää omat henkiset, emotionaaliset ja maalliset tarpeensa, ennen kuin hänen voi odottaa antavan itsestään mitään maailmaan.


Valitettavasti ihmisyydessä vallitsevat yleiset asenteet ja uskomukset eivät tue tätä ajattelua, vaikka se viipyileekin kaunopuheisuutena monien huulilla. Silti itsensä, hyvinvointinsa ja tyytyväisyytensä omassa elämässä etusijalle asettavat ihmiset leimataan edelleen itsekkäiksi.


On kaksi täysin eri asiaa olla terveellä tavalla itsekäs, kuin tavoitella omaa etua muiden kustannuksella. Ja usein heille jopa kärsimystä tuottaen.


Jälkimmäinen on se ominaisuus, joka tuskin ajattelee muita ihmisiä tai yhteistä hyvää lainkaan. Sama piirre elää nykymaailmassa kyltymättömänä kapitalistisena ajatteluna, ja ihmiskuntaa orjan asemassa pitävän vallanhimoisen elitistin harvainvaltana.



Terve itsekkyys (jos sitä voi edes itsekkyydeksi kutsua) pyrkii täyttämään ihmisen omat voimavarat ensin eheälle tasolle, ennen kuin niiden ylitsevuotavaisesta osuudesta voi alkaa jakamaan hyvää myös muille.


Tosin silloinkin on mahdollista langeta salakavalaan sudenkuoppaan ja antaa itsestään paljon sellaista energiaa, jota ei edes kuulu jakaa maailman kanssa.


Koko antamisen periaate itsessään on hyvin vääristynyt. Ihminen on ohjelmoitu uskomaan, että hänen tulee antaa itsestään ja energiastaan aina sinne, missä hän näkee puutetta - eli rakkauden poissaoloa.


Tämä uskomus kuitenkin ajaa ihmisen väistämättä epäterveeseen käytökseen, ja yritykseen rakastaa maailma ja muita ihmisiä eheäksi omilla riittämättömillä voimavaroillaan. Mikä ei ole alkuunkaan se tapa, jolla maailma parantuu ja pelastuu.


Rakkaus, hyvinvointi, onnellisuus ja kaikki muutkin myönteiset asiat eivät kasva siirtämällä niiden pääomaa sinne, missä niitä ei ole. Ne karttuvat vasta, kun jokainen ihminen kasvattaa tätä henkisen runsauden pääomaa omassa sisimmässään, ja onnistuu säilyttämään sitä itsessään maailmassa esiintyvästä puutteesta ja kärsimyksestä huolimatta.


Yksikään ihminen ei täyty muiden rakkaudesta ja tyydyty heidän huolenpidostaan, jos hän on itse sisäisesti tyhjyyttä kaikuva kaivo.


Kaikki tietävät, ettei kannettu vesi pysy kaivossa. Mutta samaan aikaan monet elävät silti siinä toivossa, että juuri heidän rakkautensa elvyttäisi toisen janoisen sielun ja herättäisi tämän eloon ja täyteen kukoistukseen.


Se, jos mikä, on itseasiassa itsekästä.



Tämä uskomus vaivaa erityisesti naisia, jotka systeemi on ohjelmoinut juoksemaan aina sen ylimääräisen kilometrin kaikkien muiden puolesta. Ja sivuuttamaan joko täydellisesti omat tunteensa ja tarpeensa, tai ainakin sijoittamaan ne tunnollisesti päivän viimeiseksi ajatukseksi.


Vaikka naisen armollinen rakkaus ja myötätunto ovat juuri niitä asioita, jotka parantavat koko maailman, hän ei kuitenkaan saavuta tätä missiota omia tarpeitaan väheksymällä.


Se luo vain marttyyrisukupolvien jatkumon, joissa nainen tunnetaan kiukkuisena ja oikukkaana mielensäpahoittajana, jonka tunne-elämää kukaan ei ymmärrä.


Mutta mitä muuta nainen voisi olla, jos hän on kieltänyt itseltään omien tarpeidensa täyttymisen ja juoksee mieluummin pitkin maailmaa muiden murheisiin vastaten, ja uroteoistaan kiitoksia keräillen? Jos hän niitäkään lopulta osakseen edes saa.


Tätä epätervettä suhdetta maailmaan ja muihin ihmisiin on vaikeaa korjata. Yleiset asenteet muuttuvat hitaasti, eikä saavutetuista eduista luovuta helpolla.


On koko sairaan systeemin etu, että nainen hoivaa maailmaa ja pitää itsensä voimattomana. Ja arvottomana.


Sillä jos nainen kohoaisi todellisten voimiensa tuntoon ja arvoon, hän vaikuttaisi koko Maailmankaikkeuden harmoniaan ja järjestykseen parantavasti, mikä heijastuisi myös ihmiskunnan ja planeetan tilaan niin ikään eheyttävästi.


Kun nainen täyttää itsensä rakkaudellaan, ja kohtaa omat tunteensa ja tarpeensa rehellisesti, hän hehkuu tätä samaa rakkautta aurassaan parantavasti myös muille - jopa kilomerien päähän! Hän valaisee kaiken pimeyden tällä voimalla, niin rakastajansa, kuin koko perheensä ja sukunsakin.



Monissa muinaisissa (ja vielä tänä päivänä elävissä) kulttuureissa naisen rakkauden voima ja arvo tunnustetaan, ja häntä palvotaan pyhän feminiinienergian puhtaana ruumiillistumana.


Länsimainen kulttuuri sekä sen synnyttämä sairas systeemi ovat valitettavan kaukana tämän pyhyyden ymmärtämisestä. Siksi käytäntö tulee aina olemaan sen mukainen, kunnes nainen yksi toisensa jälkeen (ja toinen toistaan tukien) heräävät etsimään syitä omaan voimattomuuteensa, ja oivaltavat parantaa itsessään ongelman juurisyyn.


Katkaisten siten samalla sukupolvelta toiselle periytyvän henkisen perinnön kierteen, jossa nainen kantaa emotionaalisen vastuun kaikkien muiden hyvinvoinnista ja tyytyväisyydestä.


Se antaa miehillekin mahdollisuuden ottaa vastuun omasta tunne-elämästään, ja hakeutua ongelmiensa syiden äärelle rakastamaan itsensä eheäksi.


Sekä murtaa niin ikään miessukupolvien keskuudessa periytyvän naisvihan ja tulehtuneet arvoasenteet, joiden seurauksena naisen kykyä rakastaa ja hoivata hyväksikäytetään surutta sekä yhteiskunnassa, että perhe- ja ihmissuhteissa.


Jokaisessa ihmisessä sukupuoleen katsomatta elää sama jumalainen rakkaus, pyhä feminiinienergia, jonka hän voi itsestään sisäisenä onnen ja autuuden kokemuksena löytää. Ja vahvistaa tätä voimaannuttavaa energiaa sisimmässään äärettömyyteen asti.


Mutta niin kauan, kun ihminen etsii rakkautta sekä sisäisten tarpeidensa täyttymystä ja hyväksyntää muiden ihmisten huolenpidosta, erityisesti elämänsä naishahmojen sylistä, häneltä jää oivaltamatta hänessä itsessään asuvan rakkauden kaikkivoipainen potentiaali.


Ja niin kauan ihmisyys on epätasapainossa.


Kuten myös vastavuoroisuuden periaate, joka jää toteutumatta. Siinä antaminen ja saaminen ovat keskenään harmoniassa, ihmisten jakaessa omasta voimastaan vain sen, mikä heidän maljastaan läikkyy yli luontaisesti - ja nautinnollisesti, ilman väkinäisyyttä!



Terveeseen itsekkyyteen ja itsensä rakastamiseen pyrkiminen ei siis suinkaan kaada maailmaa ja ole keneltäkään pois, vaan pitkässä juoksussa se nimenomaan pelastaa koko ihmiskunnan ja planeetan.


Kun sairaalloinen ylijakaminen, energiatasolla velaksi eläminen sekä tyhjiksi tarkoitettujen kaivojen täyttäminen loppuu, henkisesti ja emotionaalisesti vastuulliset ihmiset kukoistavat ja kartuttavat pääomaansa silmissä.


Maailma palaa viimein siihen runsauden tilaan, jollaiseksi se alunperin tarkoitettiin.


Tämä on vain spirituaalisen evoluution metodi jalostaa ihmiskuntaa kohti jumalaista olomuotoa ja tapaa elää, jossa ihminen on ottanut täysipainoisen vastuun itsestään ja omista tarpeistaan. Silloin ihminen pyrkii täyttämään ne itsenäisesti ja ensisijaisina ennen kaikkea muuta, ja tekemään sen oman voimansa tunnossa.


Kun yksikään ihminen ei ole tuomittu antamaan rakkauttaan velaksi ja etsimään sitten tämän pääoman puutteessa hoivaa muilta, ihmiskunnasta tulee jälleen omavarainen rakkaudessa.


Katso, miten sinä voit palauttaa tasapainon antamisen ja vastaanottamisen välille omassa sisimmässäsi ja elämässäsi, ja palata oman voimasi hallitsijaksi.



Rakkauden aalloin,

Anahata