Search

Matkalla uuteen tietoisuuteen jälleensyntymän kautta


Joulukuun energiat kohottavat voimallisesti kohti uuden aikakauden alkua, valmistellen vuodenvaihteen läpi siirtymistä. Tänä aikana Maan sielut muuntuvat pysyvästi yhä jumalaisemmiksi, yhdistyen samalla omaan Korkeampaan Minäänsä, kaksoisliekkiinsä ja korkeamman elämänpolkunsa johdatukseen, sitoutuen unelmaelämänsä luomiseen.

Tämä pidempään käynnissä ollut siirtymäkausi on matkalla kohti loppuhuipennustaan, jonka on tarkoitus voimaannuttaa sielua karistamalla vielä viimeisetkin vanhat energiat sen olemuksesta. Siksi vireystaso voi vaihdella uupumuksesta elinvoimaisuuden huippuun, mutta päämääränä on kuitenkin saavuttaa lopulta värähtelyiltään puhtaampi ja keveämpi olemus.

Joulukuun 333-energiaportaali on avautunut tasaiseen tahtiin jo viikon verran 3.12.2019 lähtien, ja sen on määrä kohdata huipentumansa 12.12.2019 täysikuun aikaan. Sen jälkeen siihen yhtyvät lukuisat muut energiatason tekijät ja portaalit, jotka vain kiihdyttävät valoenergioita ja niiden mukana kohoamista.

Tämä tulee ravistelemaan niin sisäistä kuin ulkoistakin todellisuutta voimalla, kunnes portaali alkaa sulkeutua 21.12.2019 jälkeen. Vaikutukset eivät tosin jää siihen.

Sitä seuraa pohjoisen pallonpuoliskon pimein päivä heti 22.12.2019, jolloin ylösnousemuksen Kristusvaloa tarvitaan runsaasti valaisemaan Maan pimeyttä, ja muuntamaan sitä valoksi ja rakkaudeksi. Tässä päivämäärässä on valtavasti feminiinistä pimeyttä ja alitajunnassa kytevää voimaa, jolloin tulevan vuoden ja uuden vuosikymmenen siemeniä kylvetään ja vaalitaan äidillisellä rakkaudella.

Luvassa on yllättäviä käänteitä, jotka tuovatkin kauan kaivattuja ratkaisuja ja uusia raikkaita tuulia elämään. Myös monet paikoillaan seisseet asiat alkavat vihdoin liikkua ja tuoda toivottuja muutoksia, jotka johdattavat arjessa uuteen suuntaan.

Joulukuu värähtelee voimakkaasti luvun 3 taajuudella, joka ilmentää jumalallisia ihmeitä ja auttaa ratkaisemaan tilanteita jokaisen korkeimmaksi parhaaksi. Sen värähtelyt irrottavat ihmisyydestä ja ajasta, joka mahdollistaa hämmästyttävien ja odottamattomien ratkaisujen ilmentymisen.

Luvussa 333 tämä mestariluku triplaa energiansa, usean eri energiatason tekijän vielä potensoidessa sen vaikutuksia mittamaattoman arvokkaalla ja yllätyksellisellä tavalla.

Siihen yhtyy täydenkuun ihmeitä manifestoiva vaikutus 12.12.2019, kuten myös Tapaninpäivän 26.12.2019 uusikuun rengasmainen auringonpimennyskin, jonka luoman portaalin kautta kuluvan vuosikymmenen ja menneisyyden energiat, karmat ja parannetut traumat jäävät lopullisesti historiaan. Vuosikymmenen viimeinen pimennysportaali on käytävä uuteen aikakauteen.

Pimennyskäytävät riisuvat vanhasta ja palvelemattomasta energiasta niin sisäisillä tasoilla kuin elävässä elämässäkin, ja niiden vaikutukset ovat olleet poikkeuksellisen rajuja parina viime vuotena. Ne paljastavat kaiken toimimattoman kaivellen alitajunnasta haitallisia uskomuksia, ajatusmalleja ja toimintatapoja, mutta osoittaen myös arjessa teemat, jotka seisovat esteinä henkisen kasvun edistymisen ja unelmien toteutumisen tiellä.

Tähän vuosikymmenen viimeiseen pimennyskäytävään on siis jätettävä vanhan olemuksen viimeiset rippeet ja valmistauduttava ottamaan elämä vastaan uudenlaisena kokemuksena, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Se valmistelee Maan sieluja kohtaamaan korkeammat elämäntehtävänsä ja vastaanottamaan jumalaisen kohtalonsa, jonka pyhää tarkoitusta myös joulukuun 333-mestariportaalin energiat palvelevat.

Joulukuun energiat värähtelevät moninkertaisesti ylösnousemuksen feminiinisen energian ja ylösnousseiden mestareiden viisauden taajuudella aiempiin vuosiin nähden, kun koko planeetta ja ihmiskunta ovat käymässä läpi merkittävää ja ennenkokematonta tietoisuuden muutosta.

Vanha 3D-todellisuus jää peruuttamattomasti taakse monen sielun kohdalla, kun tietoisuus muuntuu ja laajentuu vastaamaan paremmin jumalaista 5D-konseptia. Tämä muutos leikkaa läpi jokaisen olemuksen tason sisäisesti, muuttaen pysyvästi myös ulkoista todellisuutta.

Kipuilua ei siis aiheuta pelkästään vanhan elämäntodellisuuden ja tunnetun arjen jättäminen taakse, vaan siihen yhdistyvät tulevaisuuden tuntemattomuus ja arvaamattomuus. Monet ovat tosin eläneet jo pidemmän aikaa kuin valoa läpäisemätön side silmillään, joka on opettanut elämälle antautumista ja omasta hallinnan tarpeesta luopumista ravistelevalla tavalla. Tämä on siis heilläkin uudelle luottamuksen ja kärsivällisyyden tasolle nousemista.

Sisäinen tietoisuus on muuttunut ja laajentunut tasaisesti koko prosessin ajan, mutta mitä vahvemmin sielu tulee omaksi jumalaiseksi itsekseen, sitä vaikeammalta elämä ihmisyydessä voi väliaikaisesti tuntua. Mikään aiemmin koettu ja rakennettu ei tunnu enää puhuttelevan, mutta siitä luopuminen ja eteenpäin siirtyminen voi tuntua hankalalta, koska uutta suuntaa elämälle ei ole vielä paljastettu. Ensin on päästettävä irti vanhasta.

Siksi joulukuun energiat voivat tuntua kiduttavan vielä kertaalleen sisäistä olemusta, jotta sielusta ja mielestä rapisee irti jokainen matalavärähteistä energiaa ylläpitävä teema. Tämä voi aiheuttaa myös tunne-elämän turtuneisuutta ja ailahtelevuutta, kuin myös fyysistä väsymystä ja saamattomuutta. Niille on vain antauduttava ja hyväksyttävä tämä hetkellinen epämukavuus.

Muuntuminen koskee jokaista olemuksen tasoa, jotka latautuvat nyt korkeilla ylösnousemusenergioilla valmistautuen ottamaan valtavan nousujohteisen loikan ulottuvuuksien ja niiden tietoisuuksien välillä korkeampiin värähtelyihin.

Hyvin pian uuden vuoden puolella myös ulkoinen todellisuus ja arki alkavat vastaamaan tähän muutokseen, joka on ensin käyty läpi sisäisillä olemuksen tasoilla. Sen jälkeen tapahtumat alkavat todella irrottautua ajasta ja odotetuista toteutumisen kaavoista, kun Maailmankaikkeus näyttää, että aika ei ole käsitteellistä tai edes suhteellista. Sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Elämä ihmisenä muuttuu hyvin kokonaisvaltaisesti opitusta elämänkokemuksesta ja ulkoisen todellisuuden matrixissa palvelemisesta kohti omien unelmien toteuttamista ja omannäköisen arjen luomista. Maan ylösnousemuksen pioneeriasemassa olevat sielut alkavat elää yhä vahvemmassa jumalallisessa johdatuksessa ja rakentaa omaa taivaallista paratiisiaan maan päälle, näyttäen esimerkillään tietä muille.

Tähän teemaan kiteytyy koko seuraavan vuosikymmenen ydin, ja siksi jokainen Maan sielu valmistautuu omalla tasollaan ja elämänpolullaan astumaan näiden korkeampien elämäntehtävien luokse johtavalle tielle.

Joulukuun energiat rakentavatkin huikeaa ylösnousemuksen portaalia vuodenvaihteen läpi, jotta sielujen olisi mahdollisimman vaivatonta siirtyä uuteen vuosikymmeneen ja sen synnyttämään korkeampaan elämäntodellisuuteen.

Tämä nousukiito alkoi jo heinäkuun lopun Planetaarisesta Uudesta Vuodesta, jota potensoi voimakas 8:8-Leijonaportaali. Se on jatkunut koko syksyn ollen valmis huipentumaan entisestään joulukuun edetessä ja vuoden käydessä vähiin ennen uuden alkamista.

Vuoden viimeiset kuukaudet ovat olleet toinen toistaan intensiivisempiä ja täynnä erilaisia uuteen elämäntodellisuuteen valmistelevia vihkimyksiä, ylösnousemuksen koodeja ja energiaportaaleja, jotka ovat nollanneet ja alustaneet alitajuntaa tehokkaalla tavalla, tehden tilaa uudelle jumalaiselle elämänkokemukselle.

Tähän loppuhuipennukseen on hyvä valmistautua päästämällä irti kaikesta palvelemattomasta energiasta ja aiheista, joita sisimmästä nousee esiin. Sielu kertoo hyvin tarkkaan, mikä omassa arjessa ei enää puhuttele rakkaudella sen sydäntä. Maailmankaikkeus ottaa myös tehtäväkseen alleviivata näitä aiheita ja kantaa ne korostetusti eteen kohdattavaksi, viimeistään vuodenvaihteen läpi kantavan pimennysportaalin energioissa.

Joulukuun Täydenkuun Runsaushoito palvelee upealla tavalla vuodenvaihteen energiaportaalin läpi kulkemista, ja se kanavoidaankin 333-mestariportaalin avautuessa täyteen mittaansa 12.12.2019 täysikuun aikaan.

Täydenkuun vaikutus moninkertaistaa aina ajankuvan energioita, joten tästä hoitokerrasta onkin luvassa teemaltaan melkoinen vanhan elämäntodellisuuden ja ihmisyyden hyvästely, kuin myös valmistautuminen sielulliseen jälleensyntymään uuden vuosikymmenen puolelle.

Samaan aikaan avautuva pimennysportaali mahdollistaa vanhasta energiasta luopumisen ja puhdistumisen ennakoivalla tavalla tämän voimallisen 12 chakran energiahoidon kautta. Täydenkuun Runsaushoidon kanavoinnin hetkessä kulminoituvat ja vaikuttavat niin monet upeat energiatason tekijät, että sitä voidaan kutsua varsinaiseksi mestareiden ylösnousemushoidoksi!

Tilaa palvelu nettisivuillamme ja valmistaudu hyvästelemään mennyt vuosikymmen sekä sen sisältämät karman ja traumojen energiat, ja kohtaamaan korkeammat elämäntehtäväsi ja unelmasi uuden aikakauden alkaessa.

Enkelein,

Sanna

#ylösnousemus #ajankuvanenergiat #ajankuvanennuste #pimennysportaali #energiaportaali #333energiaportaali #Kristusvalo #feminiinienergia #elämäntehtävä #elämänmuutos #UusiAika #UusiVuosi #uusialku #uusivuosikymmen #2020 #joulukuu

© 2019 modo et forma