Kosminen Minäsi ohjaa sinut uudelle elämänpolullesi

Galaktinen Uusi Vuosi on kosmisesti tarkasteltuna yksi vuoden tärkeimmistä kohokohdista Maan sielujen henkisessä kehityksessä sekä käynissä olevan ylösnousemuksen tarkistuspisteenä. Galaktinen vuodenvaihde merkitsee vanhan ajanlaskun päättymistä ja uuden luomisen kauden aloittamista, jolloin elämänpolun seuraavien vaiheiden manifestointi ja henkisen kehityksen saavutusten siirtäminen ulkoiseen todellisuuteen käynnistyy sielun evoluution jatkumon takaamiseksi. Tämä materialisoituminen huipentuu vuosittaisessa Leijonaportaalissa 8.-12.8., jonka kautta virtaavat kosmiset energiat alkavat maadoittua Maahan Galaktisen vuoden ensimmäisenä päivänä 26.7. Galaktinen vuodenvaihde on kosminen hetki, jolloin oman Aurinkokuntamme keskusaurinko eli Ra ja henkinen aurinkomme Sirius, nousevat aamun sarastaessa horisontista täsmälleen samaan aikaan linjassa toisiinsa. Tämä tapahtuma kuvastaa Maan henkistä jälleensyntymää eli kokonaisvaltaista uusiutumista, jolloin se järjestäytyy uudelleen korkeampaan tietoisuuteen ja synkronoituu galaktiseen ajanlaskuun. Galaktinen vuodenvaihde on siis koko planeetalle sekä kaikelle sen pinnalla elävälle vuoden merkittävin uusien alkujen ja unelmien manifestoinnin kohokohta.

Tämä ajankohta on upein mahdollinen tilaisuus muuttaa elämänsä suuntaa, ja sekä aloittaa että jatkaa matkantekoaan kohti korkeampia unelmiaan ja elämäntehtäviään, mutta myös korottaa panoksiaan entisestään. Se tietää aina myös saavutettavissa olevan runsauden potensoitumista ja sen tarjoaman tyytyväisyyden lisääntymistä. Ajankuvan energiat ovat ennenkokemattoman maagiset ja täynnä toinen toistaan mahtipontisempia mahdollisuuksia parantaa elämänlaatuaan valinnoillaan, kunhan ymmärtää henkilökohtaisen henkisen vastuunsa ja sen tarjoaman vaikutusvallan. Galaktisen vuodenvaihteen ja Leijonaportaalin ympärille ovat rakentuneet tänä vuonna poikkeukselliset kosmiset energiat, jollaisia Maassa ei ole vielä koskaan aiemmin koettu. Nämä energiat ennustavat upeita materialisoinnin tuloksia ja monenlaista runsautta, jota on mahdollisuus manifestoida elämänpolulleen seuraavaksi Galaktiseksi vuodeksi. Mitä omistautuneemmin ja intohimoisemmin omaan henkiseen kasvuunsa ja sielun parantamiseen on keskittynyt viimeisen vuoden ja vuosikymmenen aikana, sitä upeampia mahdollisuuksia nämä kosmiset energiat tulevat materialisoimaan arjen tasolle.

 

Tämänvuotinen Galaktinen ajanlaskun nollautuminen ja uudelleenkäynnistyminen ei siis kanna ajallisesti vain seuraavaan Galaktiseen vuodenvaihteeseen, vaan sen myötä Maan sielut synkronoituvat myös uuden vuosikymmenen elämänpolkuunsa sekä sen elämäntehtäviin, unelmiin ja runsauteen. Kyseessä on siis historiallinen Galaktinen vuoden- ja vuosikymmenen vaihtuminen, joka avaa myös yhden voimallisimmista Leijonaportaaleista sitten Atlantiksen energiatasojen romahduksen. Nämä energiat manifestoivat elämänmuutoksia ja laajentavat tietoisuutta puhtaamman rakkauden ja korkeamman viisauden tasolle, auttaen seuraamaan sielun oman totuuden mukaista elämänpolkua ja jättämään pysyvästi taakseen vanhan Maan todellisuuden. Maan sielujen on aika luoda yhä vahvempi yhteys omaan Kosmiseen Minäänsä, jumalaiseen identiteettiinsä ja sen kaikkein korkeimpiin ominaisuuksiin, joiden voimalla sen on mahdollista luoda oma henkilökohtainen paratiisinsa maan päälle kaikkine unelmineen ja runsaudenaiheineen. Galaktinen vuodenvaihde siirtää planeetan energiatasoja korkeammille aikajanoille, joilla jokainen sielun unelmien materialisoituma ja henkiset mahdollisuudet jo odottavat luojaansa.

Matalammat eli egolähtöiset tai puuteajatteluun perustuvat luomisen metodit eivät enää tuota tulosta, vaan sielun ainoa mahdollisuus varmistaa sekä henkisen evoluutionsa jatkumo että unelmiensa materialisoituminen on alkaa elää jatkuvassa tietoisessa yhteydessä omaan Kosmiseen Minäänsä, ja luoda elämätodellisuuttaan sen viidennen ulottuvuuden keinoin ikuisesta runsaudenlähteestä voimansa ammentaen. Tämän toteutumisen takaamiseksi Love from Anahatan valotiimi on luonut Galaktisen vuodenvaihteen upeista kosmisista energioista Kosmisen Minän Manifestin, joka poistaa kaikki mahdolliset purettavissa olevat esteet sielun ja sen Kosmisen Minän yhteyden väliltä. Tämä voimallinen 12 chakran energiahoito puhdistaa hallitusti ja tehokkaasti koko energiajärjestelmän sekä kanavan Kosmiseen Minään, maadoittaen sen korkeamman viisauden ja tietoisuuden sekä kaikki jumalaiset luomiskyvyt sielun käyttöön. Kosmisen Minän Manifesti puhdistaa ja irrottaa sielua rajoittavia energioita ja aiheita alemmilta aikajanoilta, auttaen sitä siirtymään korkeavärähteisemmille ja nopeampaa manifestointia ja materialisointia palveleville sekä maadoittamaan Kosmisen Minänsä rakkautta ja valoa omaan olemukseensa.

Kosmisen Minän Manifesti valmistelee varmaa ja parasta mahdollista siirtymää korkeampien elämäntehtävien ja unelmien aikalinjoille ennen Leijonaportaalin läpi kulkemista, katkaisten ja puhdistaen jokaisen epäedullisen energiasidoksen vanhan Maan aikaan ja olemukseen. Tämä koskee niin karmallisia velvoitteita kuin sielua haavoittavia ja sen luomisvoimaa tukahduttavia traumoja, joiden aiheista se on valmis päästämään irti. Kosmisen Minän Manifesti maadoittaa ja asentaa turvallisesti ja hallitusti Galaktisen vuodenvaihteen energiaportaalin kautta saapuvat uudet ylösnousemuksen koodit, jotka sisältävät myös kauan odotettua henkistä tietoa Kultaisen Maan elämäntodellisuuden luomisesta. Nämä koodit ja niiden sisältämät metodit avautuvat kuitenkin käyttöön vain Kosmisen Minän tietoisuuteen yhdistymällä, johon Kosmisen Minän Manifesti varmuudella ohjaakin. Tämä aktivointi varmistaa, että Leijonaportaalin kautta tapahtuva henkisen kehityksen tilan ja sielun puhtauden sekä korkeavärähteisyyden materialisoituminen korkeammaksi elämänpoluksi ja unelmiksi on menestyksekästä ja tarkkaan ohjattua.

Kosmisen Minän Manifestista on lupa odottaa sekä välittömiä että kauaskantoisia vaikutuksia, joista jälkimmäiset ovat kaikkein tärkeimpiä ja arvokkaimpia. Niitä ei kuitenkaan voi määritellä ennalta tai ohjata tapahtumaan, sillä kuten kaikissa Love from Anahatan energiahoidoissa, myös Kosmisen Minän Manifestissa tapahtuu aina sielun korkein paras sen oman Kosmisen Minän antaman määritelmän mukaan. Se ei siis poista ongelmia automaattisesti, vaan auttaa sinua oman elämäsi luojana selviytymään mistä tahansa elämäntilanteesta ja asiasta voitokkaasti kohti jokaisen tarpeesi ja unelmasi täyttymystä Kosmisen Minäsi ohjauksessa - ja nauttimaan luomistyöstäsi ja elämäsi rakentamisesta suurinta mahdollista iloa ja rakkautta kokien.

Tämä energiahoito on juuri sinulle, mikäli haluat:

  • kulkea hallitusti Galaktisen vuodenvaihteen energiaportaalin läpi Leijonaportaaliin

  • saada parhaan mahdollisen hyödyn ja edut näiden kosmisten energioiden vaikutuksista

  • varmistaa korkeamman elämänpolkusi ja unelmiesi runsauden sekä tulevan menestyksesi

  • valmistautua henkisesti uuteen luomisen kauteen parhaalla mahdollisella tavalla

  • nopeuttaa henkisiä prosessejasi sekä manifestoida niihin nopeita ja tehokkaita ratkaisuja

  • edistää elämänmuutostasi ja saavuttaa korkeampia näkemyksiä tilannettasi edistämään

  • vahvistaa yhteyttä Kosmisen Minäsi jumalaiseen identiteettiin ja luomisvoimaan

  • valmistautua materialisoimaan unelmiesi runsaimmat mahdolliset lopputulokset

  • luoda tietoisemmin ja siten vaivattomammin tiesi mihin tahansa tavoitteeseesi

  • taata tavoitteidesi täyttymisen ja unelmiesi toteutumisen parhaalla mahdollisella tavalla

  • maadoittaa, asentaa ja aktivoida vaivattomasti uuden Galaktisen vuoden/vuosikymmenen koodit

  • ottaa nopeasti käyttöön näiden koodien viisauden, luomisen metodit ja inspiraatiot

  • vauhdittaa sielutasoista uusiutumistasi ja jälleensyntymää korkeampaan tietoisuuteen

  • irrottautua vanhan minäsi ja elämäsi aikajanalta ja elämäntodellisuudesta

  • maadoittua uusille 5D-aikajanoille, joilla luominen on tuloksekkaampaa ja elämä onnellisempaa

  • irrottautua 3D-todellisuuden pelon ilmapiiristä, kärsimysnäytelmästä ja draamasta

  • purkamaan vanhanaikaisia ja rajoittavia uskomuksia, pelkoja ja luomisen metodeja

  • omaksumaan Kosmisen Minäsi jumalaiset luomisen metodit ja niiden rajattomat mahdollisuudet

  • puhdistamaan suoritettua karmanvelkaa ja nopeuttamaan viimeisimmistä aktivoinneista vapautumista

  • aktivoida korkeimman mahdollisen potentiaalisi uutta luomisen aikakautta varten

  • tiedostaa kultaiset mahdollisuutesi ja nähdä ne Kosmisen Minäsi opastuksessa

  • saada tietoa ja ohjausta unelmiisi, elämäntehtäviisi ja -muutoksiin liittyen Kosmiselta Minältäsi

  • sallia jokaisen tarpeesi ja tavoitteesi täyttyä entistä vaivattomammin ja runsaskätisemmin

Tilaa palvelu

 
Palvelun hinta: 1 hoitokerta 49,00€ TAI
2 hoitokertaa yhteishintaan 79,00€ (sis. alv. 24%)
Palvelun saatavuus: aikavälillä 26.7.2020 klo 18.00 - 7.8.2020 klo 23.59
(heti tilauksen maksusuorituksen jälkeen valitsemanasi hetkenä)
Aktivointilause: Vastaanotan nyt Anahatan Kosmisen Minän Manifestin
Kaikki ohjeet hoidon tilaamiseen ja sen itsenäiseen vastaanottamiseen löytyvät tältä sivulta. Emme lähetä erillistä tilausvahvistusta sähköpostitse.

Tilaa palvelu täyttämällä alla oleva tilauslomake ja tee maksusuoritus annetulla laskulla, jonka saat heti lomakkeen lähettämisen jälkeen laitteesi näytölle avautuvasta ponnahdusikkunasta. Ponnahdusikkunassa on painike, jota klikkaamalla lasku avautuu erillisenä tiedostona laitteellesi. Valitse oikea lasku haluamiesi hoitokertojen mukaan. Suorita tilauksen maksu laskun tiedoilla ennen hoidon vastaanottamista. Maksu toimii pääsylippuna hoidon energioihin, sillä aktivointilause toimii vasta maksusuorituksen jälkeen. Mikäli suljet vahingossa ponnahdusikkunan etkä saa laskua, täytä ja lähetä tilauslomake uudelleen.

 

Kun olet valmis, voit kutsua hoidon energiat luoksesi valitsemanasi hetkenä lausumalla hiljaa mielessäsi tai ääneen aktivointilauseen, joka antaa hoidon energioista huolehtivalle Love from Anahatan valotiimille merkin sen toimittamisesta sinulle. Mikäli tilauksesi sisältää 2 hoitokertaa, tulee sinun huolehtia itsenäisesti niiden vastaanottamisesta ja aikatauluttamisesta annetulla aikavälillä. Valitse hoitojen ajankohta intuitiivisesti. Hoidot voi vastaanottaa tilanteesta riippuen joko peräkkäisinä päivinä, tai jättää niiden väliin muutamia päiviä, jopa viikkoja. On tärkeää kuunnella sisäisiä tarpeitaan ja tunnustella mahdollisten rajoitteiden esiin nousemista hoitoa varten. Kyseistä energiahoitoa voi käyttää vapaasti sovitellen ja yhdessä muiden Love from Anahatan palveluiden kanssa.

Kuten kaikki Love from Anahatan energiahoidot, on myös kyseinen hoito täysin automatisoitu kaukopalvelu. Sen energiat hoitavat jokaisena hoitokertana sielun korkeimman parhaan mukaisesti, kaikella kunnioituksella ja rakkaudella. Hoidon kulkua ja tapahtumia valvovat asiaan vihkiytyneet Love from Anahatan enkelit. Hoidon energiat vastaanotetaan samalla tavalla kuin muutkin Love from Anahatan kaukoenergiahoidot, sillä energia seuraa Universaaleja Lakeja sekä sille annettua pyhää aikomusta.

Lisätietoja ja ohjeita kaukohoidon vastaanottamisesta löydät alla olevaa painiketta klikkaamalla. Mikäli sinulla on kysyttävää, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen lovefromanahata@gmail.com tai jätä yhteydenottopyyntö, ja autamme mielellämme. Emme lähetä erillistä tilausvahvistusta tai kuittia tilauksestasi sähköpostiisi, sillä saamasi lasku toimiin kuittina maksustasi. Kaikki tarvittavat tiedot sekä hoidon tilaamiseksi ja vastaanottamiseksi löytyvät tältä sivulta. Lisätietoja annetaan tiedusteltaessa.

Me kunnioitamme sinun henkistä matkaasi

Täyttämällä ja lähettämällä tilauslomakkeen sitoudut toimitusehtoihimme sekä suorittamaan osallistumismaksun, jonka jälkeen energiahoito tulee vastaanottaa itsenäisesti annettujen ohjeiden mukaan. Palvelulla ei ole vaihto-, peruutus- tai palautusoikeutta. Harkitsethan siis loppuun saakka aikomuksesi ennen palvelun tilaamista.

Lasku tilauksen maksusta aukeaa laitteesi näytölle erillisen ponnahdusikkunan kautta heti tilauslomakkeen lähettämisen jälkeen. Lasku toimii kuittina maksustasi ja voit halutessasi tulostaa sen. Mikäli tilauksen tekemisessä ilmenee ongelmia tai haluat lisätietoja palvelusta, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen lovefromanahata@gmail.com.

Tilauslomakkeen lähettämisellä hyväksyt tietosuoja- ja yksityisyysehdot. Emme kerää yhteystietoja tai luovuta niitä eteenpäin.

© 2019 modo et forma